hiphip kaikki, uusi LC odottaa lukijoita! Eka osa ilmestynyt!

Tästä lukemaan!

Älä kysy, mitä mä tein sen jälkeen kun olin painanut oven kiinni perässäni. Ei aavistustakaan. Kuulemma menin Daniellen kanssa Miken ja Thomasin kimppakämppään (juu, eivät he vieläkään  ole päässeet eroon toisistaan) ja odottelin siellä sopivan asunnon löytymistä. Lopulta löysin Redlakesta sopivan asunnon ja muutimme sinne Daniellen kanssa. Eräänä päivänä, kun olin hoitamassa puut arhaani, näin Daven kävelevän vastaan. Kun hän tuli lähemmäs, huomasin, ettei mies ollutkaan Dave - syvemmän turkooseja silmiä en ole koskaan nähnyt. Miehellä oli kourassaan muki. Nousin seisomaan ja tervehdin häntä, hän esittäytyi Daniel Tomminsiksi. Säikähdin. "Tommins?" onnistuin sopertamaan. "Kyllä, Tommins" Daniel sanoi suloisesti hymyillen. Hämmennyin ja kysyin Danielilta oliko hän mitään sukua eräälle Dave Tomminsille. "Kyllähän minä, veljeni hän on" sanoi Daniel. "Tosin kuollut ja kuopattu. Ajoi kännipäissään jokeen". Henkäisin helpotuksesta. Pyysin Danielia kahville, johon hän suostui. Keittiössä esittelin hänelle Daniellen, Daven tyttären. Ja kerroin koko tarinan.

 

  Nyt olemme ollett Danielin kanssa naimisissa kolmekymmentä vuotta, meillä on kolme hurmaavaa yhteistä tytärtä ja Danielle on Danielille kuin oma tytär. Meillä on myös kymmenen lapsenlasta - kolme poikaa ja seitsemän tyttöä. Elämäni on ollut jo vähintään kolmekymmentä vuotta normaalia ja turvallista, en enää pelkää avata ulko-ovea. Daven omituisuuden (sillä nimellä me sitä nykyisin kutsumme) olemme jo melkein kokonaan unohtaneet.

 

**the end**

Kaksi viikkoa myöhemmin seisoin ovella. Vieressäni oli vaaleanpunainen vauvanistuin. Olin juuri saapunut kotiin sairaalasta.

Samana iltana kun Daven omatunto (ilmeisesti) oli ilmestynyt minulle, oli herännyt yöllä kovaan kipuun. Tajusin mitä tapahtui ja soitin sairaalaan. Ambulanssi haki minut ja kauhistuneen mutta samalla järjettömän iloisen Daven. Synnytin tyttären, jolle pöötin antaa nimeksi Danielle. Danielle oli pieni ja hento, mutta selviytyjäainesta, aivan kuin minä. Danielle oli syntynyt kuukauden etuajassa, mutta pääsi jo kahden viikon jälkeen kotiin. Olin onnellinen kun seisoin Daniellen kanssa ovella. Tartuin kahvaan ja kannoin babysitterin portaita ylös tyhjään makuuhuoneeseen.

Jäimme Daven kanssa tuijottamaan Daniellea Dave kai ajatteli menetettyjä voimiaan, minä lähinnä vauvahuoneen sisustusta. Dave kääntyi puoleeni ja alkoi huutaa minulle. En ymmärtänyt mitä hän huusi, mutta ymmärsin jotain tytön synnyttämisestä. Nostin sormen huulilleni ja viittasin parvekkeen ovelle merkiksi siitä, että meidän pitäisio jatkaa keskustelua ulkona. Kuiskasin "Danielle herää!" ja Dave lähti parvekkeelle. Silitin hiukan Daniellen päätä ja lähdin perään.

"Sä vitun ämmä, sä ihan oikeesti synnytit mulle tytön! Tajuutko sä mitä tä merkkaa mulle?"

"Sun voimien hiipumista?" kysyin hiljaa. Dave kalpeni. "Mitä hel-"

"NO SITÄ HELVETTIÄ ETTÄ SÄ TIEDÄT ETTÄ SÄ VAARANNAT MUN HENGEN, SUN TYTTÄRES HENGEN, EHKÄ MUN MUUN PERHEENI HENGEN! Luuletko että mä en tiedä?"

"Siis mistä sä kuulit?"

"No vittu ei kuulu sulle!"

Dave lähti parvekkeelta. Kuulin kimppakyytiauton tuuttaavan, olin päättänyt lähteä heti töihin. Luotin siihen että Dave huolehtisi Daniellesta.

Olin vauhtanut työasun päälle yläkerrassa. Kun laskeuduin portaat alas keittiöön, kuulin Daven olevan Daniellen kanssa altaalla. Kuulin Daven äänen sanovan: "Kuule, mitä jos isukille kävis sillee, että isi laskisi pienen Daniellen altaan reunalle ja lähtis puhelimeen? Ja Daniellelle kävis niin kamalan huonosti että hän kierähtäisi altaaseen! Isi löytöisi Daniellen mutta ei ehtisi elvyttää pikkuista vauveliaan, ja Danielle kuolisi! Ja sitten kävis niin ikävästi, että vanha taika peruuntuisi ja iskä saisi takaisin omat voimansa, jos esikoistyttö kuolisi ennen täyskíkuuta! Eikös olis ihan kamala kohtalo?" Danielle äännähti, olin aivan varma että hän sanoi 'ei'.

Kuulin Daven jatkavan: "Tai jos isi vahingossa vaikka tiputtaisi pienen Daniellen altaaseen! Pikku-Danielle löisi päänsä pohjaan ja hukkuisi! Mitäs siitä sanot, muruseni?" hän kysyi lapseltaan.

"HULLU!" huusin ja ryntäsin ottamaan tytärtäni. Kannoin hänet babysitteriin ja juoksin alakertaan välittämättä vihaisesti tööttäävästä kimppakyytiautosta. Dave odotteli minua altaan reunalla kädet ristissä rinnan päällä.

Menin Daven luo ja aloin huutamaan hänelle. Kerroin, että tyttäremme ei kuolisi hänen kädestään. Dave virnisti ivallisesti ja sai minut raivoisaksi. Läiskäsin häntä molemmille poskille. Hetken Dave tuijotti minua hämmästyneenä, mutta sitten hän sanoi: "Vitun lesbo". Suutuin vielä enemmän.

"SÄ VITUN PASKIAINEN, PAINU VITTUUN!" huusin. Hetken mietittyäni lisäisin: "TAI MINNE TAHANSA MUUALLE! Mua ei kiinnosta mitä sä teet loppuelämälläs, mutta mä sanon sulle yhden sanan: ULOS!" Hätkähdin itsekin omaa raivoani. Dave mulkaisi minua murhaavasti. Hän sanoi minulle: "Hauskaa loppuelämää" ja juoksi ovesta ulos.

Danielle parkaisi yläkerrassa. Juoksin portaat ylös kolme askelmaa kerrallaan ja otin vauvan syliini.

Kannoin Daniellen sylissäni aulaan. Siellä kuiskasin hänen korvaansa: "Nyt se on ohi. Nyt se on kaikki ohi."

Tasapainottelin Daniellea toisella käsivarrella ja soitin taksin.

Päätin etten enää koskaan palaisi tähän kaupunkiin.

eli kommentoikaa: Luetko tätä? heti kun tämä kommentoineiden määrä on yli 10,  kirjoitan uuden osan. joten kipin kapin kommenotimaan! viestin ei tarvitse olla mitenkään hieno tms, kunhan kirjoitatte. Viesti saa olla vaikka "Luen" jos huvittaa!!

 

-pikkuipana-

Kiitokset Martti Syrjälle tästä nimestä.

"Mitäs isin pikku ukkelille kuuluu?" Dave kysyi vatsaltani. "Ukkelille? Entä jos se onkin tyttö?" kysyin ha naurahdin. Daven kasvot vääntyivät ja hänen kasvoillaan oli ilme, josta en pitänyt. "Se on poika, niin on määrätty perintökirjoissa." Ihmettelin mistä Dave puhui. Yhtäkkiä hän hymyili ja sanoi kumartaen niin hovimestarimaisesti kuin osasi: "Jos sallitte, rouva Tommins, kantaisin teidät nyt tämän kynnyksen yli matalaan majaamme" "Hmm, herra Tommins, kyllä minä ehkä sallin. Kantakaa... Jos jaksatte!" Dave nauroi ja kaappasi minut syliinsä. Hän vei minut terassin ovelle ja varoi kolauttamasta päätäni ovenkarmiin.

3 viikkoa myöhemmin

Olin illalla yksin kotona, Dave oli töissä. Laitoin itselleni ja vauvalle ruokaa, tunsin olevani koko ajan nälissäni. Yhtäkkiä kuulin takaani pienen yskäisyn ja käännähdin. Näky sai minut kirkumaan kauhusta.

"Dave!" Tosin haamuksi muuttuneena. Kiljaisin ja juoksin yläkertaan. Dave piti pientä suhinaa kun hän kiipesi perässä. Ne muutamat lyhyet sekunnit jotka Davelta meni kiivetä portaat ylös tuntuivat loputtomilta. Mietin minne pakenisin, parvekkeelle kenties. Mietin kävisikö minulle huonosti jos hyppäisin. Harkitsin sitä aivan vakavissani mutta tajusin siinä samassa miten idioottia se olisi. Pudotusta olisi kolme, ehkä neljä metriä. En todellakaan selviäisi siitä hengissä* tai ainakaan vauva ei kestäisi sitä pudotusta. niinpä jäin odottamaan haamua. Se saapui ylös ja sanoi: "Julie."

"Mitä sä haluat musta?" kysyin.

"Haluan jutella kanssasi Davesta, tai siis minusta." hän vastasi.

"Mitä asiaa sulla on Davesta?"

"Tiedätkö miksi hän haluaa pojan?" haamu kysyi. Vastasin, etten tiennyt. "Tomminsin suku on jatkunut kauan siten, että mies löytää naisen, joka synnyttää miehelle lapsia. Ensimmäisen lapsen on aivan ehdottomasti oltava poika. Tämä poika perii isältään pahat voimat."

"Mitkä voim-" kysyin mutta haamu -tai siis Dave- keskeytti minut.

"Kerron pian, älä keskeytä! Nämä voimat siis siirtyvät esikoispojalta esikoispojalle. Dave on esikoinen, joten hän on perinyt isältään voimat. Hänen pitää saada poika, että hänen voimansa siirtyisivät eteenpäin ja samalla hänen omat voimansa voimistuvat. Tiedätkö mistä Dave on kotoisin?" haamu kysyi aivan yllättäen.

"Bluewaterista, mutta miten se-"

"Kerron pian, kerron pian! Davehan on 21 vuotta vanha, eikö olekin ja hänen syntymäaikansa on 21.6., eikö totta?" Nyökkäsin taas. "Tiedätkö mitä tapahtui vuonna -84 Bluewateissa?"

"En tiedä, ilmoitin. Aloin pelätä todella paljon, mitä paljastuksia saisin kuulla?

"Silloin tapahtui paljon pahaa. Merkittävää, mutta pahaa. Esimerkiksi yhtenä aamuna muuan nainen heräsi sängyssään, jossa nukkui myös hänen aviomiehensä ja huoneen laidalla oli viiden lapsen sängyt. Nainen katsahti miestään ja näki kammottavan näyn: miehen kasvot oli ruhjottu kamalaan kuntoon. Mies oli kuollut. Samoin kaikki lapset. Pahinta tässä tapauksessa oli se, että miehelle tai lapsille ei oltu tehty ollenkaan fyysistä väkivaltaa. Tästä tapauksesta ei voi syyttää ketään, mutta muuan tekemäni tutkimukset osoittavat, että Daven isällä on ilmiselvä motiivi: tämä viiden lapsen isä oli raiskannut hänen vaimonsa. Alibia taas ei ole, mies oli yksin kotona koska vaimo ja poika olivat sukuloimassa. Tässä on vain esimakua siitä mitä pahaa noilla voimilla voi tehdä."

"Mutta mullehan syntyy poika, koska aina on käynyt niin!" melkein huusin.

"Ei, ei synny. Sinulle syntyy tytär."

"Ei..." Kuulin oven kolahtavan eteisessä. Dave tuli kotiin. Haamu alkoi haalistua ja lopulta hävisi kokonaan. Juoksin makuuhuoneeseen ja kiskoin vaatteet yltäni ja hyppädin sänkyyn. Suljin silmäni ja lopulota nukahdin.

 

(* kylläpäs, siitä selviää hengissä, ainakin ilman sikiötä. mäkin olen hengissä, vaikka putosinkin 6 m!