(tässä jaksossa koetaan aika paljon aikahyppäilyä, älkää kuolko : ))

Menin asuntolan ruokasaliin syömään aamiaista. Ei täällä nyt kovin hyvää ole, mutta kahviloissa on niin tajuttoman kallista.

"Moikka, Julie!" Minua vastapäätä istahti naapurihuoneessa asuva Sam. "Et muuten ikinä arvaa mitä tänään tapahtuu!"

"No? Uusi baari avataan johonkin lähistölle, että pääset pokaamaan kundeja vai?" sanoin ja hymyilin vinosti. Sam tunnettiin tässä asuntolassa tyttönä, joka kulkee baarista baariin ja keräilee muistoja yhden yön jutuista.

"No hei, älä jaksa. Uus H&M avataan tänää tohon korttelin päähän Stenvallinkadulle!" Yllätyin. Stenvallinkadulla tontit ovat ihan älyttömän kalliita, ja siellä ei toistaiseksi ole ollut muuta kuin hienostoravintola, jossa on kiskurihinnat. Sitäpaitsi, tänne muka H&M! Olen tottunut onkimaan parhaat päältä kaiken maailman vapaavalinnoista. H&M on paikka, johon minäkin haluan.

"Okei, mä meen illal käymään siel" mä sanoin Samille. Se sanoi, että menee nyt aamulla. Olisin muuten mennyt Samin mukaan, mutta luennoilla on pakko käydä, joten.

Illalla

Menin H&M:n Miken kanssa. Tosin Mike oli häipynyt jonnekin ja mutissut että "mä meen nyt tonne noin". Omituista käytöstä, molemmat olivat käyttäytyneet omituisesti koko ajan. Löysinkin muutaman kivan asun, jotka ostin alhaisesta rahamäärästäni huolimatta. Saatuani ne kassiin lähdin ulos ja olin soittamaisillani taksin. Kuulin takaani kovaa ääntä. Käännyin ympäri.

Kujalla, jonne ilmeisesti ei roinamäärästä päätellen pitäisi mennä, näin asuntolassani asuvan Jenny Thompsonin ja Miken muhinoimassa intohimoisesti. Yökkäsin ja soitin taksin. Mikseivät vauraat ihmiset hanki hotellihuonetta!

Kaksi päivää myöhemmin:

En ollut kuullut Mikestä mitään sen jälkeen kun olin jättänyt hänet ja Jennyn jatkamaan touhujaan kujalle.

  Kuulin ikkunastani pientä koputusta. Kurkkasin ulos ja näin Miken seisomassa pihalla. Hänen kasvonsa olivat varjossa, mutta tunnistin hänet silti Mikeksi. Hän oli unohtanut avaimet kotiin, ymmärsin hänen eleistään. Menin avaamaan oven. Mike oli ovella, selin kääntyneenä. Hän kääntyi. Kirkaisin ties monennenko kerran sinä aikana kun olin asunut täällä.

Miken kasvot olivat aivan hirvet. Poskilla oli pakkaantunutta verta ja silmä oli mustana. Haavoja oli paljon ja ne olivat todella pahoja. Pyysin Miken sisään.

"Mitä helvettiä sulle on tapahtunut?" huusin kun Mike astui sisään.

"Ei mulle mitään oo käyny..." hän sanoi. "Kaaduin portaissa."

"Ja sait naamasi tuohon kuntoon? Ei vetele. Nyt kerrot."

"No siis, no sillon ku sä näit meidät. Jennyn ja mut, ni me vähän kun... no kyl sä tiedät, tehtiin juttuja siellä romukasassa. Siitä mä sain nä naarmut."

Tiesin että Mike valehteli, mutta en jaksanut ruveta enää tenttaamaan häneltä mitään. Halasimme ja Mike lähti huoneeseensa.

Katsahdin ovelle. Ei taas, tuo mies oli esiintynyt unissani jo pidemmän aikaa. Hieraisin silmiäni ja katsoin uudestaan. Ei ketään.

Neljän päivän kuluttua:

Taas se sama mies. Olin tulossa luennolta, ja pihalla näin tämän miehen. En hieronut silmiäni, enkä räpytellyt. Kävelin vain tyynesti miehen luo, ja kysyin, koka hän oli. Mies kertoi nimekseen Dave Tommins.

"Vai Dave? No mun nimeni on Julie. Julie Fields." sanoin ja katselin miestä arvoituksellisesti. Mies tarttui lankaan ja kyseli kaikkea opinnoistani, yksityiselämästäni ja kaikesta muusta mahdollisesta. Olin tyytyväinen, näin miehen silmistä täydellisen ihastumisen. "Okei, olen minäkin ihan ihastunut", myönsin itselleni.

Kietaisin käteni Daven kaulaan. Dave katseli minua kummastuneena, ilmeisesti toimintani oli liian suorasukaista. Sanoin Davelle: "Arvaa mitä. Musta vähän tuntuu siltä, että mä haluisin suudella sua". Dave katseli minua hämmästyneenä. "Ai jaa? No arvaa mitä muuta? Mä haluisin suudella sua." Minä suljin silmäni ja lähestyin Daven huulia. Ne olivat pehmeät, todella pehmeät. Seisoin Daven sylissä kauan ja vaikka minulla oli vain ohut kesämekko ja tuuli kylmästi, minulla oli lämmin, koska Dave kietoi kätensä ympärilleni ja varmisti etten jäätyisi. Ihana mies, ajattelin. Taidan olla rakastunut.

3 kuukautta myöhemmin

Olin läpäissyt suurimman osan tenteistä, ja minun olisi pitänyt olla luennolla kuuntelemassa erilaisista opetusmetodeista ja niiden toiminnasta, mutta Dave oli pyytänyt minut mukaansa kampuksen amfiteatteriin, koska hänellä oli minulle tärkeää asiaa. Pelkäsin mitä tämä tärkeä asia oli, pelkäsin että Dave jättäisi minut. En selviäisi ilman häntä.

  Päätin, että jos hän jättää minut, ainakin hän jättää minut kauniina. Päätin, etten itkisi kyyneltäkään hänen takiaan. Ja ettei meikkinä ikinä leviäisi hänen takiaan. Valitsin vaatekaapistani kauniin sinisen mekon ja puin sen päälleni. Asetuin peilin eteen ja meikkasin ja laitoin hiukseni. Sitten taksi tulikin, ja lähdin kohti amfiteatteria.

  Perillä näin Daven istumassa kahvilan pöydässä. Suuntasin hänen luokseen.

Keskustelimme pitkään erilaisista asioista. Lopulta Dave sanoi:

"Kuule, Julie. Tiedän, että tämä kuulostaa todella kliseiseltä, mutta minun on aivan pakko sanoa tämä sinulle, koska se on täysin totta ja tarkoitan joka sanaa.

  Julie, nämä kuukaudet ovat olleet kuin taikaa. Olemme tunteneet vasta vähän aikaa, mutta vannon, että rakastan sinua koko sydämestäni. Ja Julie, minusta tuntuu että en kestä ilman sinua enää, Julie. Olet minulle kaikki kaikessa. Joten Julie, kysyn sinulta yhden kysymyksen" Dave sanoi samalla kun kaivoi taskustaan mustaa koteloa. "Julie, tuletko vaimokseni?"

Dave avasi rasian. Siellä oli sormus, jossa oli suurin timantti jonka olin koskaan nähnyt. Kääntelin sormusta käsissäni ja näin sisäpinnalla olevan kaiverruksen: Yhdessö ikuisesti.

"Mitäs tuohon nyt pitäisi vastata?" kysyin ja hymyilin kiusoittelevasti.

"No, miten olisi: 'Totta kai, Dave rakkaani!'?"

"No, kertooko tämä jo riittävän paljon?" kysyin samaala kun pujotin sormuksen sormeeni ja kurottauduin suutelemaan Davea.

"Kyllä. Ehdottomasti."